Äitiyden -vai iänkö?- myötä sitä on tullut armolliseksi vartalolleen. Lapsesta saakka pullukalle ja entiselle koulukiusatulle on mukava yhtäkkiä tajuta, että minähän olen juuri sellainen kuin minun pitääkin olla. Ei vartaloni voi olla huono, jos se on kasvattanut kolme ihanaa, kaunista lasta. Ja majavanhäntiä muistuttavat rintani joita joskus vihasin, on ruokkinut yli vuoden jo kahta lasta, varmasti kolmannenkin. Vartaloni jaksaa juosta kymmenen kilometriä pienen harjoittelun jälkeen, siitäkin olen ylpeä. Tässä 30+ iässä on se mahtava puoli, että taakse on jo kertynyt monenlaista koettua ja elettyä, mutta samalla jo ymmärtää että touhu tuntuu melkeinpä vaan paranevan vuosien myötä.

Äitienpäivänä(kin) mietin taas ohimennen, onko sylissäni nyt viimeinen vauvani? Jo odotusaikana yritin totutella ajatukseen, että tuntisin viimeistä kertaa pienten kantapäiden polkevan kylkiluitani kasaan. Että kokisin synnytyksen viimeistä kertaa. Että imettäisin viimeistä kertaa. Joku sisälläni sanoo, että perheestämme puuttuu yhä joku, yhden paikka olisi vielä auki. Voisinko vielä kerran...? Toisaalta poden maailmantuskaa jo nyt, kolmen lapsen verran jo olen maapallon väkimäärää lisännyt. Ja kuinka paljon onkaan täällä lähelläkin lapsia, joille voisimme tarjota sitä turvallisen tavallista arkea? Sijaisvanhemmuus herättää kysymyksiä: osaanko, uskallanko, jaksanko? Ja vielä uudestaan samat kysymykset miehelleni ja lapsilleni, perheellemme. Olisiko meistä siihen? Mies huolehtii omalla tavallaan, miettii jo nyt onko automme liian pieni.

Vaihtoehdot kiikkuvat päässä kuin puntarissa, kumpaanko suuntaan kuppi kallistuu? Vai jäävätkö kupit tasan jolloin muutosta ei tapahdu ja aika lopulta tekee päätöksen puolestamme. Eläköön vaaka omaa elämäänsä taustalla, minulla on nyt muuta tekemistä kuin jäädä sitä tuijottamaan.

Pääsin taas vähästä aikaa kakuntekoon kun vietimme kahdet juhlat viikon sisällä.

Pojan ristiäiskakku oli sisältä tuhdin suklainen, tytön Totoro-kakku puolestaan vaalea ja mansikkainen.

Suklaakakun seuraksi tein appelsiinituorejuustokakun, ja mansikkaisen kakun kaveri oli tällä kertaa aina varma hitti banoffee-torttu. Vieraita ilahdutti myös samoilla leipomisilla mennyt 8-sortin pikkuleipäkerrosvati, ja toki suolaistakin oli tarjolla.

Pääsiäissunnuntaina pidettyihin ristiäisiin oli kiva ujuttaa ajankohtaista aihetta, pääsiäisrakeiden lisäksi tarjolla oli minisuklaamunia ja pöydän koristuksena ohraa kera tipujen.

Tomi Traktori taas reissasi siskonpojan kakun päälle. Traktorilla oli pituutta noin kymmenen senttiä.

Onneksi pikkumies nukkuu hyvin, jää aikaa puuhailla omiakin. Tytötkin ovat hyvin keksineet puuhaa niinä aikoina kun äiskällä on omat touhut...

Niin kivaa kun ruuanlaitto onkin, niin joskus se sitten osaa tökkiä.

Lapset halusivat lähteä ulos vähän ennen ruoka-aikaa. Ruokaa ei oltu vielä suunniteltu ja oikeastaan jääkaappikin oli aika tyhjä ja ruuanlaitto kehtuutti. Lapset pakattiin pihalle auringonpaisteeseen ja jäin miettimään ruoka-asiaa. Sain Kuningasidean, sulatin pakkasesta makkarapaketin, tein tikkupullataikinan kohoamaan ja kaakaota termospulloon. Kaivelimme grillipaikan lumihangesta ja virittelimme siihen nuotion. Sitten alkoi operaatio tikunmetsästys, joka saatiin onnelliseen päätökseen kun naapuri oli leikannut omenapuitaan. Sitten tiristeltiin makkaroita ja tikkupullia kera kaakaon, ja niin oli piknikki pystyssä kotipihassa auringonpaisteessa. Pääsin "oikeasta" ruuanlaitosta kuin koira veräjästä ja lapset leikkivät sovussa ilman kihinöitä loppupäivän.

Ulkosalla suurempaa viherrystä saadaan vielä odotella, mutta sisällä voi jo nauttia kevätherkuista. Koti on nyt kauniina ristiäisten jäljiltä, oli hyvä syy hankkia lisää vihreää kotiin.

Ensimmäiset ihanat hiirenkorvat puhkesivat jo maljakkoon, ja yrttiruukut pujahtivat syötäviksi koristeiksi. Verannalla maaliskuun puolella kylvetyt paprikat, basilikat, kelloköynnökset ja vesimelonin taimet kurkottelevat jo valoa kohti kilpaa pelargonioiden kanssa. Huhtikuun kylvöt vielä odottavat sopivaa hetkeä. Olohuoneen kyllä ehdin jo kuorruttamaan vihreällä, tekstiileillä tosin.

Toissajouluinen amaryllikseni ilahdutti upealla kukinnalla juuri sopivasti ristiäisten aikaan! Olen niin ylpeä siitä. Päätin säästää kukkivana ostamani sipulin koska sen kukka oli niin mielettömän kaunis. Kukinnan päätyttyä kastelin sipulia ja kesäksi kannoin sen ulos pionin naapuriksi. Syksyn tullen toin ruukun sisälle enkä enää kastellut sitä, lehdet lakastuivat. Alkuvuodesta sipuli alkoi osoittaa heräilemisen merkkejä ja kastelin sitä silloin tällöin, ja lopulta kahdesta kukkavanasta puhkesi esiin yhtä upeat kukinnot kuin siinä oli edellisjoulunakin. Kastelun lopetin vähän ennen kukkien puhkeamista kun varret meinasivat venähtää. Ehdin vasta ajatella mullan vaihtoa, ensi keväänä sekin täytynee hoitaa. Vaan upeastihan sipuli jaksoi tällä kerralla kukkia!

Pieni ihminen avaa tullessaan ovet ihmeelliseen maailmaan. Tuhinaa, nöhinää, tyytyväistä kärinää, pienen ihmisen itkuakin. Maitoisia harsoja, maiskutusta, onnelliset pienet kasvot rinnalla kun uni vie mukaansa kylläisen pikkuihmisen. Rimpulat jalat, pullea masu, pikkuruisia varpaita ja tiukasti takertuvat sormet. Pehmeä iho, silkkiset hiukset, säpsähteleviä liikkeitä. Lämmin nyytti sylissä kellonkulku unohtuu, viikonpäivät menevät sekaisin ja sovitut asiat meinaavat unohtua. Tyytyväisenä sylissä torkkuvaa ei millään raaskisi laskea pois, vaikka puuhat odottaisivat tekijäänsä. Päivä kääntyy iltapäivään ja yöpaita on vielä päällä, kotityöt saavat lopulta taas odottaa sopivaa hetkeä. Uutisiakaan ei kiinnosta seurata, oma elämä on tässä ja nyt.

Kuinka kaukana onkaan se aika kun vielä epäilin, että kuinka viihdyn lapsen kanssa kotona?

Neulomiskauteni tältä keväältä on päättynyt. Puikkoilin oikein vimmassa ennen vauvan syntymää, täytin kauden kiintiötä jotteivat sormet enää niin syyhyäisi neulomuksiin kun käsille saapui toisenlaista lisäpuuhaa. Vieläkin mieli halajaisi tehdä sitä sun tätä mutta kädet ovat onneksi malttaneet keskittyä tällä hetkellä tärkeämpiin asioihin.

Torkkupeiton rouheasta pinnasta innostuneena tekaisin vauvalle vähän samaan tyyliin vaunuttelu- ym. tarkoituksiin pienen peiton. Jälleen kaksinkertaisella koirankarvalangalla, tehosteeksi ujutin vähän turkoosia FlipFlopia. Kuvan lisäilen myöhemmin.

Rakkauteni villasukkiin syvenee, vain kuntosalilla tai juhlissa pidän muunlaisia sukkia. Muuten se on joko/tai, paljaat varpaat/villasukat. Polvisukkia olen jo tovin haikaillut, ja palmikoihinkin olen alkanut tykästyä. Seiskaveikan ihanan kirjava lanka hyppäsi ostoskoriin jo ennen kuin tiesin mitä siitä tulisi, ja pitkiin palmikkosukkiin se päätyi. Kaunis palmikkokuvio kyllä hukkuu väreihin, mutta tykkään näistä silti. Keväisen vihreät Nalle-langat hyppäsivät myös koriin ohimennen jollain reissulla. Ohuempia sukkia alkaa taas kevään myötä kaipaamaan, joten viheriäisistä tuli makkaravartiset sukat. Nämä ovat olleet ihan ykköset loskasäillä, housunpuntit pysyvät kuivina kun ne taittelee pitkän varren sisään. Ohuemmasta langasta tehdyt sukat ovat myös mukavan viileät, ja kai lankaan lisätyllä aloe verallakin on jotain tekemistä pehmeyden kanssa. Neuloin sukat kolmosen puikoilla, mutta pykälää pienemmät olisivat saaneet olla tai sitten olisi pitänyt vähentää silmukoita viimeistään varren jälkeen. Sukat pysyvät hyvin jalassa kengän kanssa, mutta muuten lörpähtävät ja alkavat pyöriä jalassa. Molempien sukkien ohjeet löytyvät Novitan joulun alla ilmestyneestä sukkalehdestä.

Vielä halajaisin lyhempivartisia, napakoita ja ohuita sukkia, katsotaan koska ehdin sellaiset tekemään. Ja niin paljon kuin Novitaa suosinkin, niin pieni moitteen sana langoista: ne nuhjaantuvat turhan nopeaan. Vihreitä sukkia olen kyllä melko paljon jo käyttänyt, mutta en niin paljoa että kantapään tarvitsisi vielä olla aivan nuhjuinen. Palmikkosukistakin pohja on jo vähän nuhjuinen vaikka niitä on tullut vähemmän pidettyä. Vinkkejä sukissa kestävistä vastaavista langoista ottaisin ilomielin vastaan!

Kevät on uuden kasvun aikaa. Vettä valuvat räystäät ja lämmittävä auringonpaiste saavat suuntaamaan ajatukset jo kohti kesää.

Tulppaanikimppu eksyy kauppakoriin liki viikottain, siemenpussihyllyllä saa pitää näppinsä kurissa jottei tulisi tavoiteltua liikoja.

Pelargoniat verannalla saivat uudet mullat ja heräilevät vähitellen uuteen kasvukauteen, uusia pistokkaitakin sain mukavasti juurtumaan.

Erityisesti hiirenkorvalla nautitaan tämän kevään arvokkaimmasta taimesta <3

Olen ihan liian laiska pitämään yhteyttä ystäviini. Onneksi vuodessa on ainakin yksi ystäville omistettu päivä, jolloin saan tarvitsemani dead linen muistaa tärkeitä, ihanaisia ihmisiä. Tänä vuonna virkkailin kukkasia jämälangoista, taakse ompelin hakaneulat kiinnitystä varten.

Kiitos rakkaat ystäväni että olette olemassa! Olette mielessäni <3

Sain taas kunnian tehdä tutulle tyttöselle synttärikakut. Aihetoiveina oli prinsessaa ja keijua, mutta muuten sain vapaat kädet. Prinsessakakkuun sain lainaan kakkunuken ja pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan sellaista kakkua. Pohjan tein rengaskakkuvuokaan joten pääsin helpolla.

Sisuksista löytyy mansikkamoussea, pinta marsipaania ja sokerimassaa, pursotukset pikeeriä. Keijukakkuun halusin koittaa muotoilla keijua. Pehmeä sokerimassa meinasi olla vähän haastavaa muotoiltavaa, keiju meinasi painua kasaan mutta jäätelötikkuviritelmien ja spagettipätkien avulla sain neidon pysymään riittävän hyvässä ryhdissä että se ehti kuivahtaa. Kakun pinta on vaahtokarkki- ja sokerimassaa, keijun siivet liivatelehdistä. Täytteenä mustikoita ja kuningatarrahkaa.

Seuraavaksi taidankin päästä kakkua tekemään vasta huhtikuulla, tulevan keskimmäisen synttäreille ja pahnanpohjimmaisen ristiäisiin=)

Teen usein perunamuusia kerralla reilummin, loput on niin helppo hukata perunarieskoihin. Rieskat valmistuvat pikavauhtia vaikka vapaapäivien hitaille herkkuaamupaloille. Ohje on peräisin Sunnuntain ohrajauhopussin kupeesta:

4dl perunasosetta, 0,5tl suolaa, 2dl täysjyväohrajauhoja, 1 muna

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina 10 tasakokoiseen kasaan leivinpaperin päälle pellille. Ripottele vähän jauhoja pinnalle ja taputtele rieskat n. 1/2cm paksuisiksi (korkeintaan mielestäni). Pistele rieskat haarukalla ja paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia. Rieskat ovat parhaimmillaan juuri uunista otettuina.

Kuvaan ei ehtinyt tämän enempää ennenkuin tulivat syödyiksi=)